C'est La Vie

Viisi viikkoa lähtöön. Lähtöön, jolle olen antanut suuren taakan, suuremman kuin se mitä luultavimmin tulee olemaan. On kuin viiden viikon päässä häämöttäisi jokin elämääni mullistava asia, etten enää koskaan palaisi nykyiseen elämääni, tapaisi elämässäni olevia ihmisiä tai katuisi sitä, olen luopunut ammatillisista haaveistani ja elämäni muista tavoitteistani. Niinkuin ennustuksessa: häät, suuri rakkaus, rahaa ja onnea. Matkan jälkeen. Eikä yhtään ennen sitä.
Aikamoiset paineet yhdellä lähdöllä.

Tänään on maanantai. Olen jälleen töissä, töissä, töissä ja töissä. Ja odotan. Odotan, sitä, että elämä alkaisi täyttämään toiveitani. Ehkä siksi onkin helpompaa suunnitella aina uutta tulevaa matkaa (Jenkkien jälkeen Ausseihin sitten kun valmistun, reilaamaan Eurooppaan, Transsiperialla Aasiaan ja niin edelleen), uutta mahdollisuutta ja kenties uutta alkua. Ettei tarvitsisi oikeasti elää tätä elämääni.

Todellisuuden ja vastoinkäymisten kohtaaminen, sydämen särkymisen riski, elämässä ei välttämättä tapahdu suuria asioita jatkuvalla syötöllä, töissä käyminen, kirjan lukeminen, syöminen, juominen, pyörän korjaaminen kahteen kertaan 2 viikon sisällä, nukkuminen. Nehän kuuluvat elämään väistämättäkin elämään ja haaveet ovat haaveita, mitä jos niiden ei olekaan tarkoitus toteutua? Jos kaikki vanhat ihmiset ovatkin oikeassa siinä, että pitää keskittyä nykyisyyteen, hankkia hyvä mies ja lapsia, sillä elämme vain kerran ja siinä se, suvun pitää jatkua? Pitäisikö olla tyytyväinen siihen, että olen elossa, minulla on siskoja, ystäviä, opiskelupaikka ja kaikki raajani ovat tallella ja elimeni siellä missä niiden kuuluukin olla? Vaihtaisinko sen kaiken siihen, että saisin vapauden kaipuuni tukahdutettua jollakin kokemusrikkaalla reppureissulla Balille...

Niin, lähteminen tuntuu vapauttavalta, uudelta, jännittävältä. Toisaalta pelkään, etten pärjääkään yksin maailmassa, että kaipaan taakse jättämiäni ihmisiä ja asioita liikaa, että vaihto ei täytäkään yhtäkään toiveistani, että kiinnyn siellä ihmisiin, enkä halua pois, että opin itsestäni jotain sellaista, mitä en olisi halunnutkaan oppia.

Töissä oli tänään tylsähköä, ehdin ajattelemaan syksyä. Voisi näyttää siltä, että ahdistaa aika paljon...