Soon I have to think in English.

Aika kuluu nopeasti, kun on jotain mitä odottaa. Vai pitiksen kulua hitaasti?

Noh, kuitenkin, enää pari päivää töitä, sitten 2 viikkoa lomaa ja lähtöstressiä! Aion pakata, hengata kavereiden kanssa, syödä ruisleipää, salmiakkia ja Fazerin sinistä. Kämppiksenkin hankin sen petturi kanadalaisen tilalle: Kimmo kauppislainen :D (oli monta miestä, mistä valita, mut K oli mun lemppari alusta asti, hehe, taino oikeesti valitsin sen, koska se otti ekana yhteyttä. Oon reilu.) S saa siis vähän kokeilla myös miehen kanssa asumista, toivottavasti se menee hyvin...

Eilen kävin Yhdysvaltojen suurlähetystössä hankkimassa sen viisumin. Ja reissuhan oli todella mielenkiintoinen... Suurlähetystö sijaitsee Kaivopuistossa, eikä sitä ollut todellakaan vaikea erottaa muiden maiden vastaavista. Siellä on hienot rakennukset, joita ympäröi korkea muuri. Sisälle pääsee kahdesta portista, joista tosin vain yksi on kunnolla käytössä. Kävelin ensimmäisen portin ohi, sillä tiesin osoitteesta, että B-portti on se oikea :) Portin luona oli muuriten ulkopuolella joukko väkeä, sekä vartijoita. Menin sinne seisoskelemaan ja yksi vartioista tuli luokseni: "Passi ja viisumihakemus kiitos." Savolaisella aksentilla :D Olin ehkä jotenkin ajatellut, että ne kaikki puhuu siellä englantia! Mutta porttien vartijat olivat siis ihan supisuomalaisia... Jäin siis ulos edelleen odottelemaan, kunnes kutsuttiin nimellä. Tällöin pääsin "porttihuoneeseen", jossa laukkuni sisältö tarkistettiin läpivalaisulaitteella, kävelin metallinpaljastimen läpi, sekä minulle tehtiin vielä ruumiintarkastus. (satunnaisotos siis, mutta jotenki se, että ne valitsivat minut siihen, ei yllättänyt...) Tavarani otettiin talteen ja sain vastineeksi narikkalapun. Tämän jälkeen menin ulos, jossa nyt jo neljäs eri vartijamies odotti minua. Hän saattoi minut ja toisen viisumihakijan pihan poikki toiseen rakennukseen, pieneen huoneeseen siellä, jossa oli 25 ihmistä ja ainakin 30 astetta lämmintä. Siellä menin yhdelle luukulle, kun nimeäni huudettiin; suomalainen nainen otti kaikki paperini ja passini ja pyysi odottamaan, että minua kutsutaan jälleen. Tuntia myöhemmin kutsuttiin toiselle luukulle. "Hi how are you? What are you going to study there, are you getting some funding, what are you going to do after your programm? Your visa application is accepted, thank you goodbye!" Tämän jälkeen odotin, että vartija tulee hakemaan minut sieltä pois. Ovihan tähän pikkuhuoneeseen oli tietenkin lukossa ja oven ulkopuolella istui valvomossaan yksi vartija lisää (joka oli ulkonäöstä päätellen ihan varmana Jenkki). Sitten minut vietiin takaisin portille ja sain tavarani. Ja siinä oli se, mitä jännitin sitten niin paljon, etten saanut nukuttua. HAH!

Nyt alkaa kyllä tuntua siltä, että lähden. Kaikki paperihommat on done. On kyllä vähän mageeta, kun voin sanoa kaikille, että "meen Jenkkeihin opiskelemaan". Se kuulostaa niin hienolta ja siltä, että oon oikeessa koulussa. Joo-o, Metropolia ei oo mun arvoasteikolla kovin korkeella. Ja sitten kun joku kysyy, mitä teen vaikka syyskuun 4. päivä, vastaan, että "oon Jenkeissä". Pienet on ilot :D Vielä pitää odottella sitä, että saan passini ja sen viisumin postissa kotiin. Ajoissa.