Elämästä ei selviä hengissä

Olen töissä. Aurinko paistaa ja olen töissä. Ja on aikaa päivittää blogia. Rankkaa!

Viime viikon torstaina alkoi mun "miniloma", huimat 4 päivää. Mentiin ensin Sannan porukoiden luokse maalle torstaina sieltä lähdettiin perjantaina Kostin mökille. Juhannusta vietettiin siellä Sysmän huudeilla ihanalla mökillä, joka sijaitsee järven ja joen välissä. Sen mökin läpi pääsee kävelemään ja kummallakin puolella on siis vettä. En oo kyllä koskaan ollut sellaisella mökillä. Aika kului saunoessa, kalastaessa (sain ahvenen), syödessä, juodessa ja olemisessa. Käytiin lauantaina Krouvin lavalla tansseissa, siellä lauloi känninen Anneli Mattila ja hauskaa oli! Maistoin myös ensimmäisen kerran sahtia (kukaan ei kertonut, että se on kotikaljaa) ja lauloin ensimmäisen kerran karaokea porukalla. Oli kyllä huba juhannus, oispa vaan ollut parempi sää. Joka tuli siis heti jussin jälkeen, nyt on kuhuuuuuma.

Viikon sisään on tapahtunut ensimmäisen kerran (Kampin linja-autoterminaalissa ja Sysmässä käynnin, karaoken laulun, skumppapullon avaamisen loppuun asti ja vihdan teon lisäksi) muutakin; käytin Visaani ekan kerran, hui! No, hyvään tarpeeseen tosin, sillä maksoin dormini takuun, jolla varmistan sen, että on katto pään päällä syksyllä. Eilen sain koululta apurahat 1600€, joten nyt vaan viisumia hankkimaan.. Oli tarkoitus tehdä se tänään töissä, mutta en tietenkään muistanut/ajatellut tarvitsevani Minnesotasta saamaani todistusta siihen. Ehkä ensi viikolla sitten. (Viisumin hankkimista siis vaikeuttaa se, että pitää tulostaa erinäisiä lappuja samalla kun maksaa ja täyttää hakemuksia. Töissä on tulostin, mutta en viitsi tulostella omia papereita täällä, kun on muita paikalla ja nyt olen yksin täällä, joten olisin saanut sen pois alta. Äh, oispa mun tulostimessa kotona mustetta, niin ei tarttis sniikkailla :( )

Pari asiakasta vaan paikalla nyt ja ne kertoi mulle ensimmäisenä aamulla, että Michael Jackson on kuollut. Varsinainen tietotoimisto tämä... Nyt töitä tekemään vihdoin.

Mikä kesä?

Tästä kesä voi alkaa nosta tanssi ja jalkaa lalalaa, vai miten se laulu nyt menikään?
No, ulkona on pirun kylmä, pyöräilin tänään töihin lapaset kädessä ja kaulaliina kaulassa. Sain mun työvuorot ja oon koko aika töissä. Huomenna 10½ tuntia. Jeejee! Mulla on silti sellanen tunne, että tästä kesästä tulee hyvä, ei välttämättä niin, että olis superhyvä sää, tekisin tosi paljon kaikkea siistiä tai tapaisin huippuihania ihmisiä. Vaan ehkä silleen, että mua ei ahdistais. (Eilen ja tänään mua on kyl ahistanu se viisuminhakuprosessi kaikkine maksuineen ja liitteineen, mut, niin, sitä ei lasketa!) Sain tähän huoneeseenkin vuokralaisen syksyksi, yksi huolenaihe vähemmän :)

Mä olen muuten toiminut vähän Amorina. Tai en mä oikeestaan mitään ole tehnyt. Ne yhet tais löytää toisensa ihan ilman mun apuakin, tosin mun sängyssä, mut... Mut erään toisen pariskunnan oon ihan saletisti saattanut yhteen! Kaipa mun "ahdistava seura" sai eräänkin huomaamaan hyviä puolia muissa ihmisissä hehe, mä olen tosi iloinen, että se on löytänyt jonkun. Että en ehkä sittenkään voi kutsua itseäni Amoriksi. Mut en oiskaan välttisti halunnu muistuttaa alastonta enkeliä nuolen kanssa. Enkä mä osaa ees tähdätä.

Juhannuksena aion olla ajattelematta mitään. Aion olla siellä keskellä-ei-mitään ja ehkä korkeintaan vesihiihdän. Toisaalta seki on ehkä vähän raskasta... Voin istuu vaik veneen kyydissä ja nauttia metsästä, mitä todennäköisimmin vesisateesta ja tavallista kylmemmästä säästä (note: muista lämpimät vaatteet), vedestä, tuulesta ja siitä kun S kirkuu takana ja molskahtaa veteen. Sounds like a good plan <3

So you think you can love ..eiku dance?

Välillä ihmettelen sitä, kuinka monta asiaa voi tapahtua lyhyessä ajassa. Toisaalta voihan olla, että puolet niistä ei koskaan tapahtunutkaan, ainakaan muualla kuin omassa maailmassani. Joten ehkä ne kaikki "monet asiat" ja se tapahtuuko niitä riippuu siitä, miten niistä ajattelen. Esimerkiksi kivi tippuu eteeni, ajattelen sen olevan merkki siitä, että on aloitettava kiipeilyharrastus. Ja sitten ajattelen jälkeenpäin, että vau, aloitinpa uuden harrastuksen tällä viikolla. Vaikka todellisuudessa muuta ei ehkä tapahtunut kuin tippuva kivi.
Kenties hieman hämärä esimerkki, mutta välillä tuntuu että niin se menee. Mielikuvituksen puutetta kaipa tässä vaiheessa viikkoa, kun en parempaa keksinyt..

Mielikuvitus. Niin, olen kaiketi ollut ainakin jossain määrin aina hyvä kirjoittamaan tarinoita, keksimään leikkejä, leikkimään lasten kanssa, unelmoimaan. Aina on suuret suunnitelmat mielessä, matkustan sinne ja tänne vielä joskus, asun ulkomailla, hankin lapsia "sen" miehen kanssa. Elän ajatuksissani monet hetket etukäteen. Mennessäni koulun pääsykokeisiin olin jo niin monta kertaa ajatellut ja pohtinut hetkeä, ettei itse kokeissa enää jännittänyt yhtään. Ennen työhaastattelua sama juttu, ja saan sen työn joka kerta. Sillä lailla selviydyn helposti, kaipa se on taas sitä suunnittelua tietyllä tavalla. Ongelma on se, ettei tunteita voi suunnitella eikä ennakoida. Hitto vie. Ja se pelottaa, oon suorastaan kauhuissani, kun en tiedä. Ilman tunteita selviytyisin elämästä, niin, mutten eläisi.

Ens viikolla aion varata sen ajan sinne konsulaattiin, että saisin sen viisumin joskus. Ja sitten on pakko ruveta miettimään sitä, mistä saan sen 2000€ sitä vaihtoa varten. Mutta sen on ens viikolla se :)

Köh

Yskiminen saa mut todella pahalle tuulelle. Nuhakin ois parempi. Tai sikainfluenssa (ilman yskää). Hmm pitäisköhän matkustaa Mexicoon?

Aargh.

Jännittävää

Blogi. Miten se nyt kuuluu sitten alottaa? En kyllä tajuu näistä jutuista, niinkun esimerkiksi Spotify on vieläkin ihan pimennossa. Mun K-sisko osais yllä neuvoa, mutta se ei halua. Se kuuluu sisäpiiriin, joka ymmärtää nää hommat eikä se halua jakaa tietojaan muiden kanssa, ainkaan mun.

No, voihan sen blogin näinkin aloittaa. Oikeastaan haluan kirjoittaa tätä juttua siksi, että lähden syksyllä kauas pois, Minnesotaan. Oon siellä tosin vaan 4 kuukautta, mutta se on silti pitkä aika olla poissa kaiken tutun ja turvallisen luota. Onkohan musta siihen, tutustunkohan kehenkään, ymmärränköhän yhtään englantia?
Tänään rupes tuntumaan realistiselta se, että oonki ehkä lähössä. Vaikka lentoliput onki ollu reilun viikon jo jääkaapin ovessa. Sain tänään kirjeen Minnesota State Universitysta. Että Welcome!

Vaihtoon lähteminen on ollu mun unelma niin kauan kun muistan. Odotuksetkin on sitten sen mukaiset.. Toisaalta tää pelkkä suunnittelu ja stressaaminen on ollu ihan parasta aikaa! Tuntuu, että oon ihan toinen ihminen jo nyt. Vaikka kuulostaakin hullulta, oon nauttinut mun elämästä viime kuukausina ehkä enemmän kun koskaan ja vaan sen takia, että tiedän lähteväni elokuussa pois Suomesta.

Suunnitteleminen kai on se avain. Ilman suunnitelmaa en tiedä, missä mun kuuluu olla, kenen kanssa ja mihin aikaan. Hassu juttu mun suunnitelmissa vaan on se, että niissä ei oo noita yksityiskohtia juurikaan. Se itse suunnitelman olemassaolo on se, jonka takia oon levollinen ja tiedän paikkani maailmassa. Suunnittelen siis tekeväni suunnitelman siitä, mitämissämillon mutten kuitenkaan itseasiassa suunnittele niitä. Jep, that's me, ota siitä nyt sitten selvää. Ja niin, jos ei oo suunnitelmaa, sekoan ehkä vähän.

Eli suunnitelman suunnitelma (tavallaan) on seuraavanlainen: Ens viikolla Yhdysvaltojen konsulaattiin haastatteluajan varaus, jossain kohtaa kesää haastatteluun meno, 17.8. lento Minneapolisiin, 6.1.2010 paluu Helsinkiin.